Jos jostain erityisesti huomaa, että työmaailma on hektinen ja maailma työn ympärillä täynnä ystäviä ja urheilua, niin blogin unohtumisesta täysin. Ehkei minulla ole ollut oikeastaan sen suuremmin asiaa, mitään reflektoitavaa, sen suurempia tuntemuksia, joita olisin halunnut jakaa kirjoittamalla.
Englanti on kohdellut kaikkinensa minua oikein hyvin, olen saanut ystäviä, rakastunut, saanut ylennyksen enemmän oman alani töihin, eronnut, tullut itkemään sydänsurujani kotiin kolmeksi viikoksi, lentänyt takaisin, noussut tuhkasta uudelleen, odottanut alkavaa kevättä ja sen seikkailuja ja mitä sitten tapahtuu – KORONA.
Pitää paikkansa, että maailmanhistoriassa on ollut pandemioita aiemminkin ja yleensä yksi sellainen tapahtuu yhden ihmiselämän aikana, joten nyt sitä mennään I guess.
Olen kovasti saanut kyselyitä koti-Suomesta, että miten täällä jaksellaan ja olenko tulossa milloin kotiin.
Jakselen hyvin. Aloitin työt viime keskiviikkona lopultakin kotitoimistosta ja se on mennyt tähän asti oikein kivasti. Ensi viikolla saan tutustua etäopetuksen haasteisiin minäkin kun aloitan uuden työntekijän perehdyttämisen etänä.
Koska työ ja vapaa-aika tulee kulutettua samassa paikassa, on tärkeää pystyä vaihtamaan ”mode” työpäivän jälkeen kotoisammaksi. Oma keinoni tähän on käydä kävelyllä. Onneksi asun alueella, jossa puistoja löytyy joka kulman takaa, joten turvavälin pitäminen ihmisiin on onnistunut hyvin.
Tulen kotiin lomalle niin pian kuin sen vain ensinnäkin on turvallista. Lähipiirissäni on monia henkilöitä, joilla on perussairauksia enkä missään nimessä halua vaarantaa heitä saati itseäni lentomatkustamisella. Nyt maltti on valttia! Nähdään kaverit kesämmällä tai viimeistään syssymmällä.
Englannissa on otettu melko tiukat keinot käyttöön taudin hillitsemiseksi. Periaatteessa ihmisten täytyisi oikeasti pysyä kotona tai poliisi voi tulla kysymään, että mikä homma. Työkaverini, jotka kuuluvat niin sanottuihin ”avaintyöntekijöihin”, ovat saaneet työnantajaltamme lapun jota näyttää mikäli poliisia kiinnostaa heidän liikehdintänsä ulkona. Ulkoilu urheilumielessä on sallittu kerran päivässä, samaten kaupassa saa käydä. Koulut ovat olleet jo yli viikon kiinni.
Täällä myös kannustetaan kovasti sosiaalisen välimatkan ottamiseen, mikä tarkoittaa ettei kenenkään muun kanssa kuin ihmisten, joiden kanssa asut, tulisi oikeastaan hengailla. Jos on pakko, vähintään kaksi metriä olisi hyvä pitää väliä. Esimerkiksi yksi kämppiksistäni ei ole viettänyt aikaa tyttöystävänsä kanssa nyt pariin viikkoon ollenkaan.
Hallitus on linjannut tämän olevan tilanne ainakin seuraavat kaksi viikkoa, mutta uskon tämän jatkuvan vielä vähän pidempään.
Yritetään kaikki olla kärsivällisiä ja pysytään kotona. Toivottavasti sillä saataisiin tilannetta lyhennettyä ja joudutettua paluuta normaaliin.
Työkuvioni siis vaihtuivat viime vuoden loppuvuodesta. Uskaltauduin hakemaan koulutuspesialistin työtä sisäisesti eräälle toiselle lääkinnälliselle firmalle. Olen saanut pistää kaiken pedagogisen luovuuden peliin ja toteuttaa koulutuksen melko vapaalla metodiikalla, mikä on äärimmäisen mukavaa. Nyt on alkanut viimeistään tuntua siltä, että oikeasti saan täällä oleilustani myös jotain konkreettista ammatillista hyötyä.
Aloitan työaamun kotitoimistossa aivan samalla tavalla kuin normaalistikin: vaihdan yöpuvun oloasuun (näyttävät samalta, mutta ovat periaatteessa eri), teen aamupalaa ja virittelen sitten työt tulille. Kaiken kaikkiaan en ole ainakaan vielä huomannut notkahdusta työmotivaatiossa, oikeastaan päin vastoin. Kun työt tulee tehtyä kotona, on flow-tilaan helppo jäädä jumiin ja työskenneltyä yliaikaa.
Nykyään teen töitä pelkästään englanniksi, mikä näkyy melko kömpelönä suomena varsinkin näin kirjoittaessa. Näin olosuhteiden pakosta kuitenkin tulee oltua melkoisen paljon kotona, joten olen päättänyt aloittaa lukemisen uudelleen, mutta varovasti hömppäkirja kerrallaan.
Vuosi 2020 on alkanut aika synkästi. Eron jälkeinen ”uusi vuosi, uusi minä”-filosofia on toiminut tähän asti toisaalta hyvin, mutta korona on pysäyttänyt kaiken. Kaikki on tapahtunut hyvin nopeasti, mikä on aika pelottavaakin ja juuri tämä arvaamattomuus ja tietämättömyys ovat ne raskaimmat puolet tässä mielelle. Erityisesti näin kauempana ollessa olen yrittänyt ajatella valolla ja toivolla.
Ei paniikkia.
Toivottavasti kaikki menee hyvin. Pidetään huolta toisistamme, downshiftataan, löhötään sohvalla ja katsotaan nyt ne kaikki Netflix-sarjat mihin ei ole aiemmin ollut aikaa. Otetaan lukuun kaikki ne kirjat, jotka ovat aiemmin vain lojuneet kirjahyllyssä, neulotaan sukat ja järjestetään viini + Skype -iltoja ystävien kesken. Aika kuluu, toivottavasti koronakin.
Panem et circences 