Two birds, no stone. Don’t kill my birds.

Joulujen ongelma on aina ollut se, että ne alkaa aina ihan liian aikaisin. Tämän takia varsinaisella joululomalla joulu tuntuu pakottavalta, velvollisuustäyteiseltä ja näistä syistä stressaavalta. Oma onneni tässä on ollut se, että vanhempani ovat olleet myös itse hyvin väsähtäneitä koko vuoden meiningeistä, joten joulusta ei olla otettu viime vuosina sen suurempaa painetta. Usein me saatetaan viettää joulua hotellissa tai jopa ulkomailla, mutta tänä vuonna on jälleen aika viettää tunnelmallinen joulu mökillä. Tällä hetkellä lunta sataa kuitenkin niin paljon, ettei ulkona näe kymmentä metriä edemmäs.

Joulu ylipäätään vaatii aika paljon henkistä valmistautumista, sosiaalisuutta ja hengittämistä, varsinkin jos koko lähisuku on osallistumassa tähän yhtälöön. Olen aina ajatellut, ettei ydinperheeseeni kuulu pelkästään vain minä, äitini ja isäni, vaan oikeastaan kaikki äitini sisarukset ja muu lähisuku on osana tätä. Useimmiten kuvailenkin perhettäni enemmänkin mafiaksi (ilman väkivaltaa, verirahoja ja huumebisnestä tottakai), joka on yhteisönä äärimmäisen tärkeä, toisiaan tukeva ja kovasti myös räiskyvä. Parasta tällaisen perheen jäsenenä kasvamisessa on ollut ehdottomasti sen avoimuus kaikkea kohtaan. Perheelleni mikään keskustelunaihe ei ole tabu ja kissa nostetaan kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti pöydälle tarvittaessa. Parhaimmillaan avoimuus myös tarkoittaa sitä, ettei meillä lämmetä vain sisälle päin: ystävät ovat aina olleet tervetulleita käymään ja lähes pakotettu perheenjäseniksi. Äidilläni on huoneensa seinällä suuri taulu ei vain minusta, vaan minusta kahden parhaan ystäväni kanssa. Suku on pahin, mutta on se paraskin. Ollaanhan me kai kuitenkin kaikki jossakin määrin perheemme ja kasvatuksemme tuotteita.

img_7504
© Jere Nevalainen

2017 on vuotena ollut täynnä juuri niinkin paljon seikkailemista kuin osakseen toivoinkin. Matkustamista, uusi koti, uusia projekteja. Nousemista säröilevästä ihmisestä vähemmän säröileväksi. Ihmissuhteet, ugh. Alkuvuonna meni kovaa ja lopulta tuntui, että oli eroteltava jyvät akanoista. Silloin jos on yli 25 vee, niin on aika lopultakin päästä yli tarpeesta miellyttää kaikkia, pitää puolensa ja pitää lähipiirissään ne ihmiset, joilla on väliä ja joille on väliä. Check.

Elämänlaatu paranee huomattavasti silloin, kun muuttaa komeronkokoisesta asunnosta yksin kaksioon. Ei ole koti tuntunut näin kotoisalta varmaan sitten lapsuuden. Kodin kuitenkin tulisi olla se paikka, mihin tullessa pitkän päivän jälkeen tulee rauhoittumaan ja rentoutumaan. Kerrankin kotona viihtyy eikä sieltä välillä haluaisi lähteä mihinkään. Paremmat yöunet ja illuusiot aikuisten kodista. Check.

Olen viettänyt kodin ihanuudesta huolimatta tänä syksynä enemmän aikaa kuitenkin yliopiston kirjastossa kuin kotona tai töissä. Olen suorittanut tänä syksynä yli puolet hissan aineopinnoista ja puolet gradusta. Gradun loppu ja hissan kandi muiden muutaman hassun kurssin lisäksi olisi sitten vuorossa keväällä. Valmistuminen kesäksi tuntuu melko realistiselta. Töiden vähentäminen ja siitä aiheutuva tasaisempi vuorokausirytmi johtaa opintojen etenemiseen. Check.

Laulujutut on olleet hyvää vastapainoa ikuiselle lukemiselle ja kirjoittamiselle. Urheilun olen saanut kuljetettua yllättävän hyvin mukana kiireisestä aikataulusta huolimatta. Syksyllä syttyi myös jälleen palo tanssia kohtaan. Vaikka tarkoituksena oli keskittyä vain kouluun keväällä, niin osallistuin Rajaspeksin tanssijoiden pääsykokeeseen. (Tanssi on muuten ihan parasta!) Laulun ja tanssin sekakäytättäjä ilmoittautuu: päivät koulua, illat joko kuoroa tai tanssia. Liiallisen vapaa-ajan ongelman ratkaiseminen tältä keväältä, esiintymisen ilon palauttaminen, monipuolisemman liikunnan harrastaminen. Check.

Kaiken kaikkiaan vuosi on ollut parempi kuin esimerkiksi edellinen, ja mielestäni se on aina hyvä tavoite. Uudenvuodenlupaukset olkoon niitä samoja kuin aiemminkin: lisää urheilua, vähemmän ankaruutta itselleen, ahkerampaa arkea. Ensi vuodeksi lupaan muistaa hengittää hektisenä keväänä ja ainakin yrittää olla vähemmän ankara, tuomitseva ja kriittinen maailmaa kohtaan (painotan sanaa yrittää). Ystävällisyys on kuitenkin ilmaista. Yritän myös vapautua liiallisesta pinnallisuudesta, mikä saa välillä olemaan itseäni kohtaan tosi ilkeä ja epävarma. Totuuksia, mitä haluaisin muistaa koko elämäni: beauty fades, but dumb is forever.

Vähäisestä jouluihmisyydestä huolimatta haluan toivottaa hyvää, valkeaa, rauhallista ja erityisesti ihan juuri sellaista joulua, mitä oikeasti kaipaat.

Vuosi 2018. Bring it on.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s