Tekemällä musta ei saa mitään parempaa, jalompaa

En ole koskaan aikuisiällä:

  • ostanut vaaleita farkkuja
  • ostanut farkkuja, joissa ei ole pillilahkeita
  • ostanut farkkuja, jotka ovat näitä kumpaakin

Käytän mustaa. Housut minulla on jalassa noin kerran kahdessa viikossa. Tummat mekot, hameet ja kauluspaidat ovat olleet vaatekaappini kulmakivi lähes kymmenen vuotta. Kurvikkaana ihmisenä on aina ollut paljon helpompi piilottaa itsensä hyvin laskeutuviin vaatteisiin, mutta tänä keväänä annan mahdollisuuden myös housuille. Löysin parit vaaleat, eri malliset ja hauskasti istuvat farkut, joten miksi pitäisi olla aina oman mielensä vanki ja aristella sitä näyttääkö reidet tai peba nyt tavallista paksummilta. Tietenkin sovitin housuja useampaan kertaan ja kysyin noin 25 kertaa myyjältä ja parhaalta ystävältä, että kehtaako tällainen vartalo tällaisia housuja edes käyttää. Tykkään näistä housuista enkä analysoi niitä piloille.

Jos äidiltäni kysyttäisi mikä olisi yksi ärsyttävin piirre lapsessaan, niin uskoisin hänen vahvasti liputtavan ylianalysointini puolesta. Olen aika varma, että läheiset ystäväni ajattelevat samalla tavalla. Tuntuu, että asioiden ajattelu eteenpäin on aivan mahdotonta lopettaa ja tämä johtaa usein myös kaiken kyseenalaistamiseen, mikä menee läpi kaikkien ulkonäkö-, opiskelu- ja ihmissuhdekriisien. Olisi siistiä, jos tätä saisi hellitettyä jollakin. Aina kaikkein pahimman ajatteleminen on aika kuluttavaa, ja olen myös ihan varma siitä, että se myös altistaa kaikkein pahimman tapahtumiselle.

Esimerkki. Viimeiset vuodet parisuhdehommat ovat olleet enemmän tai vähemmän epäselkeitä ja täynnä arvailua. Olen pohtinut omia vikojani ja ollut hämmentynyt siitä, miksei mikään luista. Toisaalta päinvastaisesti, jos joku on ollut minusta tavallista enemmän kiinnostunut, niin olen lähes ahdistunut ja reagoinut juoksemalla karkuun ja vilkuttanut mennessäni ”juu jos ollaan vaan kavereita”-tyyppisesti. Tässä on nyt selkeästi jokin kieroutuma menossa.

Murehdin tyhmistä asioista. Onko joku liian vanha tai liian nuori. Mitä jos olen liian tyhmä tai ärsyynnyn siitä että toinen on eri tasolla itse. Jos olenkin nolo tai mun kaverit pitää nolona tai toisinpäin. Miten minulle, jota ei ole ikinä loppujen lopuksi kiinnostanut ihan älyttömästi se, mitä muut ajattelee tekemisistäni, on noussut tärkeäksi muiden mielipide tällaisissa asioissa? Rasittavaa. Ehkä se on puolustusmekanismi.

En ole koskaan aikusiällä:

  • hypännyt suinpäin suhteeseen
  • hypännyt tuntemattoman sänkyyn
  • hypännyt silloin kun en ole halunnut hypätä

Toisaalta en näe tarvetta hypätä vieläkään. Miksei näin aikuisena voisi olla hyppäämättä ja hyväksyä koko kuvan itsestään, vaikka se ei olisikaan muille sopiva. Aion tehdä asioita omalla tavallani, satuttamatta muita. En ole valmis joihinkin asioihin. Joihinkin olen. Odotan paineetonta kesää ja tuulta hiuksissa. On toisaalta todella jännittävää kun kesä tulee enkä ole riippuvainen kenestäkään muusta kuin vain itsestäni. Tällainen olen ja tässä on kaikki mihin tuun koskaan pystymään. Tai ainakaan nyt.

Olen odottanut pääsyä mökillle. Saunomista sukulaisten kanssa ja tyyntä järveä. Ilosaarirock. Ystäväni palaa Suomeen kesäksi. Monia iloisia juhlia. Isompi asunto. Tarkoituksena olisi saada enemmän pisamia ja vähemmän palovammoja.

Kesä

I’m ready.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s